Moni yhdistys tai säätiöpohjainen toimija tuskailee kenties paraikaa digitaalisen saavutettavuuden haasteiden parissa. Laki digitaalisesta saavutettavuudesta astui voimaan jo 2019, mutta monen toimijan on ollut vaikea toteuttaa muutoksia esimerkiksi aikataulullista tai teknisistä syistä. Joskus voi tuntua siltä, että jo vaatimusten hahmottaminen on hankalaa.

Mekin täällä KG:llä aloimme pohtia saavutettavuutta nyt, sillä aiomme uudistaa nettisivujamme. Nettisivujen uudistus onkin mitä parhain hetki miettiä kokonaisuutta myös saavutettavuuden kannalta. Viestintäalan yrityksille digitaalinen saavutettavuus ei ole mikään lakisääteinen velvoite, mutta totta kai me haluamme palvella mahdollisimman laaja-alaista asiakaskuntaa hyvin ja ymmärrettävästi.

Saavutettava kieli

Koska olemme alun perin tekstiä tuottava yritys, aloitimme pohdinnan tietysti tekstistä. Millaista on saavutettava kieli?

Lyhyesti sanottuna se on mahdollisimman selkeää, ymmärrettävää ja yleistajuista. Saavutettava kieli ei sisällä kielikuvia, runollista tyylittelyä, eikä ammattislangia tai -jargonia. Kuten viestinnällisesti toimiva teksti muutenkin, se on kirjoitettu lukijan näkökulmasta selkeäksi ja loogiseksi kokonaisuudeksi. Saavutettavassa tekstissä ei käytetä vaikeita lauserakenteita, ja tärkeimmät asiat kerrotaan aivan ensimmäisenä.

Eikö saavutettavuus sitten typistä luovuutta kielen ja sisältöjen käytössä? Kenties, mutta viestien selkeys ja ymmärrettävyys ovat joka tapauksessa organisaatioviestinnän antoisin onnistuminen, katsoipa sitä sitten lukijan tai viestivän organisaation näkökulmasta.

saavutettavuus

Saavutettavuuden kartoittaminen

Onneksi saavutettavuusprojektia ei tarvitse aloittaa tyhjästä. Itse käytimme nykyisen sivustomme tilanteen arviointiin tätä hyvää ja ilmaista työkalua. Se ei toki kerro ihan koko totuutta, mutta siitä saa jonkinlaisen lähtökohdan sille mistäpäin asiaa lähestyisi.

Yleisiä ongelmia ovat esimerkiksi huonosti nimetyt linkit, liian pieni värikontrasti tekstin ja taustan välillä, otsikkotasojen puuttuminen tai otsikoinnin epäloogisuus, kuvista puuttuvat alt-tekstit, osiot joita ei ole nimetty oikein (esimerkiksi listat, joita ei ole nimetty listoiksi) tai muuten vain ylitsepursuava sisältö, jonka logiikkaa on vaikea hahmottaa. Kutsun näitä kokemuksen perusteella yleisiksi ongelmiksi – osa niistä on myös omien sivujemme nykyisiä heikkouksia.

Osaan ongelmista äsken vinkattu Wave-työkalu ei kuitenkaan ota kantaa. Sieltä ei saa vinkkejä esimerkiksi liitännäisten toimivuuteen, lukemisjärjestyksen loogisuuteen tai lomakkeiden lähettämisen jälkeiseen palautteeseen. Ohjelma ei myöskään huomaa kuvan sisälle piilotettua tekstiä – joka jää myös sanelulaitteelta helposti huomaamatta. Saavuttamattomaan mediasisältöön (tekstittämätön video, välkkyvä animaatio) se ei myöskään ota kantaa.

Eikä tietenkään kielisisällön selkeyttämiseen, vaikka se lisää saavutettavuutta ihan jo eritasoisten lukijoidenkin välillä. Voit miettiä kielisisältöä esimerkiksi näiden ohjeiden avulla – tai pyytää meiltä siihen apua.

Miksi pitäisi vaivautua, jos saavutettavuus ei juuri sinun yrityksellesi ole pakollista?

Saavutettavuus kasvattaa asiakaskuntaa. Lisäksi se on maine- ja arvokysymys. Kuten niin monessa viestintään liittyvässä asiassa, palaamme jälleen siihen, millainen yrityksesi on ja haluaa olla. Saavutettava sivusto on paitsi toimiva monenlaisille asiakkaille myös taloudellisesti kannattava ratkaisu. Miksikö? Koska se kasvattaa potentiaalista asiakaskuntaa, nostaa yrityksesi arvoa ja, ehkä yllättäen, parantaa myös sen hakukonenäkyvyyttä.

Monet saavutettavuuteen liittyvistä ongelmista ovat nimittäin sellaisia, jotka vaikuttavat samalla myös sivuston hakukonenäkyvyyteen. Alt-tekstit, hyvät otsikkotasot ja selkeä otsikointi, sekä tietysti sisällön loogisuus ovat yhtä kaikki myös hakukonenäkyvyyteen vaikuttavia asioita. Eli yhteenvetona voi todeta, että saavutettavuuden parantaminen parantaa samalla myös sivustosi näkyvyyttä. Miten mahtavaa!

En edelleenkään ymmärrä tai minulla ei ole aikaa korjata ongelmia

Ei hätää. Me olemme apunasi. Pyydä tarjousta sivuston saavutettavuuden kuntoon laittamisesta.

Palvelemme saavutettavuuden kehittämisessä sekä yrityksiä että yhdistyksiä. Pääsimme taannoin uudistamaan Translasten ja –nuorten perheet ry:n sivuston saavutettavuutta. Siitä projektista voit lukea lisää täältä:

Transperheet-yhdistyksen nettisivujen saavutettavuus kuntoon

Entäs saavuttavuus KG:n omalla sivustolla?

Niin kuin oman firman kehittämistyössä usein saattaa käydä, prosessi on kesken. Mutta suuri osa ongelmaa on tietysti ongelman myöntäminen ja kartoittaminen – ja tämä on jo hoidossa. Kunhan uusi sivusto valmistuu, lupaamme että se on nykyistä paljon saavutettavampi.


Pama Alavilo, Niina Broman - KG

Tutustu palveluihin

Lisää blogikirjoituksia―

Ratkaisuja yritysvastuun kehittämisen haasteisiin pk-yrityksissä

Puute rahasta, ajasta ja osaamisesta – nämä lienevät kaikkein tyypillisimmät hidasteet yritysvastuun kehittämiseksi pk-yrityksissä. Mitenkä näitä haasteita voi yrittää ratkaista?


Kaksi pienyrittäjää seisoo ylpeinä puutarha-alan yrityksensä tiloissa.

Miksi pk-yrityksen kannattaa kehittää vastuullisuuttaan?

Kilpailutuksissa menestyminen, alihankintasopimusten jatkuvuus, sitoutuneet työntekijät ja turvattu liiketoiminnan tulevaisuus – nämä ovat vain muutamia niistä hyödyistä, joita pk-yritys voi tutkitusti saavuttaa yritysvastuutaan kehittämällä.


Aikuinen istuu tietokoneen ääressä ja pitää sylissään pientä vauvaa.

Vastuullisuus on alihankintayritykselle tulevaisuudessa elinehto

Alihankintaa tekeville pk-yrityksille yritysvastuun kehittäminen on kestävyysraportointivelvoitteen vuoksi pian välttämätöntä. Miksi?