Yritysvastuun ja vastuullisuusviestinnän kehittäminen saattaa kuulostaa avaruusteknologialta, mutta sitä se ei ole. Tärkeintä on yrityksen johdon ja omistajien sitoutuminen kestäviin arvoihin sekä niitä edistävään työhön.

Olin taannoin hakukoneoptimoinnin koulutuksessa. Siellä kerrottiin SEO-maailman kuumimmista trendeistä. Ei enää top 3 -listoja, sillä hakusanaoptimoinnin uusi musta ovat kymmenien kohtien listat tyyliin ”58 vinkkiä parempaan yöuneen”.

Eipä siis muuta, kun listaamaan vastuullisuusviestintää kohti Googlen hakutuloskärkeä, sillä siellä se on todellakin paikkansa ansainnut. Useat suomalaiset pienet ja keskisuuret yritykset nimittäin toimivat jo esimerkillisen vastuullisesti, mutta eivät vain ole vielä hoksanneet kertoa siitä asiakkaille, henkilöstölle, sijoittajille ja muille sidosryhmille. Ehkä kannattaisi.

Ja miksi siitä pitäisi hoksata kertoa? No, listataanpa tästäkin pari asiaa: kilpailutuksissa menestyminen, uudet alihankintasopimukset, sitoutuneet työntekijät ja turvattu liiketoiminnan jatkuvuus – kuulostaako hyvältä? Nämä ovat vain muutamia niistä hyödyistä, joita pieni ja keskisuuri yritys voi saavuttaa yritysvastuutaan kehittämällä.

Ja vastuullisen toiminnan todentamiseksi sekä ymmärrettäväksi tekemiseen tarvitaan viestintää. Siis vastuullisuusviestintää.

Miten yrityksen vastuullisuusviestinnässä voi päästä alkuun tai jopa hyvään vauhtiin?

Tässä laatimamme 27 vinkkiä:

  1. Sitoudu yritysvastuun pitkäjänteiseen kehittämiseen – ja varmista, että siihen sitoutuu strategisella tasolla myös yrityksen johto. Ilman todellisia vastuullisia tekoja ei nimittäin ole vastuullisuusviestintää. Tämä on neuvoista tärkein ja välttämättömin.
  2. Kartoita, millä kaikilla tavoin yrityksessäsi toimitaan jo vastuullisesti ympäristön, ihmisten ja talouden näkökulmista katsottuna. Kartoituksen tuloksena saat heti alkuun kokoelman aiheita, joista voit viestiä.
  3. Selvitä, miten ja mitä kilpailijat sekä muut samalla toimialalla toimivat yritykset viestivät vastuullisuudestaan. Käytä tätä taustatietona oman yrityksesi vastuullisuustyön suunnittelussa. Jos muut alalla eivät (vielä) tuo vastuullisuuttaan esille, voit taputtaa itseäsi olalle: vastuullisuus on mitä parhain kilpailuetu!
  4. Mieti sitten mahdollisimman laajassa vuorovaikutuksessa yrityksen johdon ja henkilöstön kanssa, mitä vastuullisuus käytännössä tarkoittaa organisaatiollenne: minkälaisia liiketoiminnan kannalta olennaisia tavoitteita, keinoja ja mittareita yritys halua vastuulliselle toiminnalleen asettaa?
  5. Hyödynnä viestintää myös osana vastuullisen toiminnan kehitysprosessia. Viestinnällä voit suunnata ja ohjata yrityksen vastuullisuustyötä, kuten sen sanoittamista ja tavoitteiden sekä mittareiden asettamista.

6. Viesti avoimesti, läpinäkyvästi ja todenmukaisesti.

  1. Kerro konkreettisista toimenpiteistä.
  2. Viesti selkeäsanaisesti ja ymmärrettävästi.
  3. Vältä turhaa virkamieskieltä, jargonia tai kaunopuheisuutta.
  4. Viesti avoimesti myös yrityksen suunnitelmista mahdollisten epäkohtien korjaamiseksi.
  5. Laadi – vaikka vain kevytkin! – vastuullisuusviestinnän suunnitelma, jossa määritellään mitä viestitään, missä kanavassa ja milloin. Se luo viestintään systemaattisuutta ja pitkäjänteisyyttä.
  6. Pienetkin teot voivat olla vastuullisuuden ja kestävä kehityksen edistämisessä merkittäviä – ja isojen tekojen kautta vaikuttamisen mahdollisuus on käsinkosketeltava! Kaiken kokoisista vastuullisista teoista ja valinnoista viestiminen on mainio mahdollisuus vahvistaa esim. asiakasuskollisuutta, lisätä yrityksen vetovoimaa rekrymarkkinoilla ja kasvattaa henkilöstön merkityksellisyyden kokemusta työssä.
Vihreät jalanjäljet

13. Jalkauta yritysvastuun keskeiset tavoitteet, keinot ja mittarit sisäisen viestinnän avulla tehokkaasti koko yrityksen henkilöstön arkeen.

  1. Hoida viestintä kuntoon erityisesti yrityksen nettisivuilla. Se on tukikohta, mistä kaikki sidosryhmät löytävät tietoa yrityksesi erinomaisista tuotteista, palveluista ja vastuullisesta toiminnasta.
  2. Luo yrityksen nettisivuille vaikkapa erillinen Vastuullisuus-osio tai nivo vastuullisen toiminnan kuvaus orgaanisesti mukaan kaikkiin sivustosi sisältöihin. Teitpä niin tai näin – tärkeintä on se, että vastuullinen toimintasi tulee ymmärrettäväksi ja näkyväksi.
  3. Kurkkaa, mitä muut yritykset kertovat vastuullisesta toiminnastaan ja sovella parhaita käytäntöjä oman yrityksesi toimintaan.
  4. Kun perusviestit yrityksen vastuullisesta toiminnasta ovat nettisivuilla kunnossa, hyödynnä niitä myös muissa viestintäkanavissa, kuten myynnin materiaaleissa, esitteissä, uutiskirjeissä ja somessa.
  5. Kerran viestitty ei ole vielä valmis – kun yrityksen vastuullinen toiminta kehittyy ja yritysvastuun tavoitteet toteutuvat, elävät vastuullisuuden viestit mukana.

19. Viesti myös niistä vastuullisista toimintamalleista, joita kohden yritys on vasta matkalla – keskeneräisyys on sallittua!

  1. Unohda markkinointipuhe ja piiloagendat – ne lipsahtavat helposti viherpesun puolelle.
  2. Muista viestiä yrityksen vastuullisesta toiminnasta jatkuvasti myös – ja etenkin! – henkilöstölle. Onnistunut vastuullisuusviestintä lisää työtekijöiden merkityksellisyyden kokemusta, motivaatiota ja ylpeyttä omasta työstään.
  3. Yritä viestiä selkeästi myös asioista, joiden syy-seuraussuhteet limittyvät vastuullisuustyössä usein kimuranteiksi vyyhtikokonaisuuksiksi.
  4. Vuorovaikuta, rakenna dialogia ja keskustele sidosryhmien kanssa heidän tarpeistaan ja toiveistaan yrityksesi vastuullisesta toiminnasta.

24. Selvitä, mitä asiakkaasi haluavat.

  1. Jos teet alihankintaa isommalle yritykselle, selvitä onko se nyt tai tulevaisuudessa velvollinen raportoimaan omasta ja toimitusketjunsa vastuullisuudesta. Jos, niin millä tavoin ja kuinka laajasti? Tarjoa kumppanillesi tarpeelliset tiedot yrityksesi vastuullisuudesta jo sopimuksentekovaiheessa.
  2. Mieti, olisiko yritysvastuun raportoinnista hyötyä yrityksellesi ja sen sidosryhmille.
  3. Jos omat viestinnälliset resurssisi ovat tiukalla, pyydä apua! Meiltä KG:ltä saat neuvoja ja apukäsiä niin vastuullisuusviestintään kuin yritysvastuukartoitukseenkin.

Ps. Lue omien pohdintojesi tueksi myös generalistimme Hanna Veltheimin blogiteksti vastuullisesta viestinnästä.

Ota yhteyttä

Teksti: Niina Broman

Muita blogikirjoituksia:

Punakynän piilotettu hinta – miksi maksaa laadusta?

Huono laatu harmittaa, joten kun tilaat sisältöjä tai käännöksiä, valitse laadukas. Maksat ajattelusta.


Lue lisää

”Juuri nyt innostun saavutettavuudesta, kuvituksen eri tyyleistä ja omenaherkuista”

Esittelyssä KG:n ensimmäinen visuaalinen generalisti Pama Alavilo.


Lue lisää

Logo

Millainen logo uudelle yritykselle?

Hyvä logo uudelle yritykselle syntyy hyvän viestintäsuunnitelman päälle ja osaksi yrityksen visuaalista ilmettä. Siinä pitää olla ajatusta.


Lue lisää