Entä mihin laatutietoisen kirjoittajan kannattaa keskittyä: selkeä tavoite, yleisön kanssa ”keskustelu” sekä lopputuotoksen hiominen?
Jokainen, joka on joskus kirjoittanut jotakin tavoitteellista tietää, että jäsennellyn ja tarkoitushakuisen leipätekstin kirjoittaminen on uuvuttavaa. Se tekisi suorastaan mieli ulkoistaa. Jotkut tekevät niin jopa graduissa, mutta siitä jää yleensä kiinni, eikä se ole kivaa. Mutta blogit, some-tekstit, verkkosivuston elävä sisältö – kai tähän on jotakin apuja saatavilla?
Video-, kuva- ja ääniviestintä on vallannut tilaa, mutta kirjoitettu teksti pitää pintansa. Meidän pitää koodata ajatuksemme sanoiksi, koska sanat ovat ymmärretyksi tulemisen päävaluutta – ja usein kirjoitetut sanat ovat lähtökohta muihin viestinnän formaatteihin.
Miksi kirjoittaminen, yksinkertainen asia jonka hallitsevat jo peruskoulun alaluokkalaiset, tuntuu niin rasittavalta ja jää niin helposti muun tekemisen jalkoihin?
Kirjoittaminen on yksi ajattelemisen muoto
Mennään ensin siihen, mitä kirjoittaminen varsinaisesti on. Apuun rientää kognitiotiede ja Michael W. Eysenckin Fundamentals of Cognition (Routledge, 2016).
Eysenck kuvailee:
”Kirjoittaminen on pitkäkestoisessa muistissa olevien asioiden hakemista ja järjestelemistä, mikä vaatii monimutkaisia ajatusprosesseja. Kirjoittaminen on itse asiassa yksi ajattelemisen muoto.”
Kirjoittaminen on siis ajattelemista. Tähän on hyvä hetkeksi pysähtyä, sillä kirjoittaminen sanana assosioituu helposti teknisluonteiseen sanojen muodostamiseen paperille tai ruudulle, ikään kuin asian ydin olisivat fyysisen muodon saaneet sanat.
Sanat eivät kuitenkaan lennähdä paperille tyhjästä, ja Eysenck jatkaakin, että kirjoittamisen prosessi jakautuu kognitiivisesti kolmeen vaiheeseen:
- Suunnittelu (yleisö, ideat, tavoite, punainen lanka)
- Lauseiden ja kappaleiden muodostaminen (rungosta leipätekstiksi)
- Muokkaus (arviointi ja korjailu suhteessa tavoitteisiin, punaiseen lankaan, sanavalintoihin)
Tätähän meille opetetaan äidinkielentunneillakin.
Mutta Eysenckin mukaan nämä kolme kirjoittamisen vaihetta eivät itse asiassa ole aivojen tapahtumien kannalta ollenkaan niin selkeitä vaiheita käytännössä kuin ne ovat teoriassa.
Eysenck viittaa tutkimukseen, jossa kohteina olleet kirjoittajat siirtyivät tekstiä tuottaessaan näiden kolmen eri vaiheen välillä mediaanilla mitattuna 2,5–7,5 sekunnin välein.
Ja itse asiassa mitä laadukkaampaa tekstiä kirjoittajat tuottivat, sitä tiheämmin näitä siirtymiä tapahtui. Tekstin laadukkuuden määrittämisestä jäljempänä.
Työmuisti, tuo energianielu
Aivot ovat kirjoittaessa sen sortin moniajolla, että kirjoittajalle helpointa on yleensä vetäytyä jonnekin hiljaiseen kammioon veistelemään.
Suurin syy tähän on se, että kirjoittaminen kuormittaa erityisen paljon työmuistia (working memory).
Kirjoittaminen valjastaa käyttöönsä työmuistia kuormittavia kognitiivisia prosesseja kuten tiukka keskittyminen, ajattelu sekä muisti. Mukana menossa ovat myös visuo-spatiaalinen hahmotus (visuo-spacial sketchboard) sekä äänteet (phonological loop).
Työmuistissa on se ikävä puoli, että se on energiasyöppö ja kapasiteetiltaankin harmillisen rajallinen. Lisäksi koska aivomme ovat vielä aika lailla kivikautisessa tilassaan tai ainakaan eivät ole edenneet sieltä kovin pitkälle, ne pyrkivät minimoimaan energiankulutustaan. Ei voi koskaan tietää, minkä puskan takaa vuoristoleijona hyökkää, ja siksi pitää säästellä ja ladata energiaa milloin vain pystyy.
Niinpä aivojemme konfiguraation näkökulmasta ei ole kovin yllättävää, että energiasyöppö kirjoittaminen jää niin helposti to-do-listan häntäpäähän, tai vaikkei jäisikään, se tuntuu uuvuttavalta.
Toiset toki kirjoittavat ihan ammatikseen, vaikkapa kirjoja tai toimituksellisia juttuja – mutta useimmille heistä se on yllä kuvatuista syistä täyspäivätyö.
Perustason kirjoittaminen: Kaksi tapaa suunnitella
Ammattikirjoittajista päästään jo edellä mainittuun kirjoittamisen laatuun, ekspertiisiin. Siitä Michael Eysenckillä onkin tutkimuksiin viitaten kiinnostavaa sanottavaa. Miksi jotkut kirjoittajat ovat parempia kuin toiset?
Yksilölliset erot kirjoittamisen yleisessä laadussa liittyvät eniten suunnittelun ja toisaalta työstettävän tekstin tarkastamisen ja editoinnin tasoon.
Tyypillinen kirjoittamisen suunnitteluvaihe jakautuu kahdentyyppiseen strategiaan ja sitä kautta kirjoittajat jakautuvat kahteen kategoriaan:
- ”Kaadan tähän sen mitä tiedän, repikää siitä” (’knowledge-telling’)
- ”Muotoilen ja haastan tietämystäni analyyttisesti” (’knowledge-transforming’)
Ensimmäiseen strategiaan liittyy hyvin vähän suunnittelua. 12-vuotias voi kirjoittaa aineen annetusta aiheesta ja päätyä lopputuotokseen, joka sisältää kaiken mitä hän aiheesta tietää – tai katsoo riittäväksi sillä hetkellä dokumentoida.
Kakkosstrategia on tyypillisesti jo aikuisen, kirjoittamista hyvän aikaa harjoitelleen, tuotosta. Tekstillä on jokin päätavoite ja ehkä myös alatavoitteita, joita argumentaatio pyrkii tukemaan. Kestävätkö argumentit lähempää tarkastelua? Pitävätkö faktat paikkaansa? Tukevatko ne tarinaa? Onko kokonaisuus looginen?
Mitä kokeneempi ja taitavampi kirjoittaja, sitä enemmän hän käyttää aikaa loppuvaiheen muokkauksiin ja tarkistuksiin. (Erään opiskelijoilla tehdyn tutkimuksen mukaan parhaat käyttivät esseensä tarkistuksiin 40% enemmän aikaa kuin heikoimmin suoriutuneet.)
Kirjoittamisen suunnittelu, taso 3: Keskustelu kohderyhmän kanssa
Olipa kirjoittamisessa mukana kursorista tai monipolvisempaa suunnittelua, se ei vielä tarkoita että kirjoittaja välittää kohderyhmänsä tarpeista tuon taivaallista. Josko mitään varsinaista kohderyhmää aina onkaan.
Kuitenkin jäsennelty kirjoittaminen kuormittaa aivoja siihen malliin, että harva siihen ryhtyy, ellei siihen ole jokin syy. Usein se liittyy muihin ihmisiin ja heidän toimintaansa vaikuttamiseen.
Michael Eysenck lisääkin kirjassaan kirjoittajatyypittelyyn vielä kolmannen kategorian:
- ”Muotoilen ja haastan tietämystäni myös kuvitellun yleisön kanssa” (’knowledge-crafting’)
Tässä kolmannessa kirjoittajakategoriassa, jota Eysenck kutsuu kirjoittamisen ekspertiksi, fokus siirtyy kirjoittajasta lukijaan. Kirjoittaja pitää mielessään paitsi briljantit ideansa ja analyyttiset tekstimuotoilunsa, myös ja erityisesti kuvitellun lukijansa tulkinnat tekstistä.
Tästä kolmiulotteisesta vuorovaikutuksesta Kirjoittaja – Lukija – Teksti syntyy tuotoksen lopullinen ilmiasu.
80 prosenttia riittää (yleensä)
Kerrataan vielä lopuksi asiat, joihin työmuistin kapasiteetti kannattaa kirjoitettua viestiä muokatessa suunnata:
- Viestillä on jokin tavoite sekä mahdollisesti alatavoitteita. Mieti ne läpi. Mieti myös punainen lanka, jolla nämä tavoitteet nivoutuvat loogisesti ja tarinallisesti yhteen.
- Yritä pitää lukija / kuulija mielessäsi tekstiä tuottaessasi. Kirjoittamisen kolmas taso on kognitiivisesti haastavaa. Toisaalta yleisön kanssa ”keskustelu” voi olla myös viihdyttävää. Kokeile!
- Lue läpi ja tarkistele tarpeeksi. Jos yleisön kanssa keskustelu kirjoittaessa on haastavaa, läpiluku- ja viimeistelyvaihe vaatii staminaa yhtä lailla. Kun tekisi mieli jo heittää koko tuotos käsistään, käy se vielä läpi ajatuksella. Korjaile sanamuotoja, korjaile epäloogisuuksia, ehkä tyyliseikkojakin.
Mutta sittenkin: Valmis on kaikesta huolimatta parempi kuin täydellinen. Useimmissa arjen tilanteissa se kuuluisa 80 prosenttia riittää. Next!
Jälkisanat: Tässä tekstikokonaisuudessa on nyt kolme ’kolmen kohdan listaa’, jotka kaikki ovat keskenään hiukan erilaisia: Kirjoittamisen prosessin vaiheet, kirjoittamisen suunnittelun tasot ja lopuksi yhteenvedon kolme pointtia, joihin arjessa kannattaa keskittyä. Nämä menevät lisäksi jonkin verran keskenään limittäin. Se ei ole asian omaksuttavuuden kannalta ihanteellista, mutta – kirjoittaja noudattaa tässä yhteydessä 80 prosentin periaatetta.
Kirjoittaja: Irmeli Hirvensalo, Thinkway Oy
