Ilmiö on tuttu lähestulkoon meille kaikille jostain. Ehkä se muhii alitajunnassa kouluaikojen ainekirjoitustehtäviin liittyvänä muistona, ehkä se liittyy työhakemusten äärellä hikoiluun. Moni meistä on kirjoittanut kontekstissa tai toisessa myös työelämässä, jolloin ilmiö on vielä paljon todennäköisemmin tuttu.
Kyse on siis tästä: kirjoittaa pitäisi, paperi on tyhjä. Ahdistaa. Ajatuksia on kyllä päässä, mutta miten ne todellistuvat sinne Wordiin? Iskee blokkimörkö, tyhjän paperin paniikki!
”On varmaan mahtava kirjoittaa, kun se luonnistuu niin helposti!”
Kun sitä ammatikseen puksuttaa kaiket päivät pihalle jos jonkinmoista tekstiä, tämän lausahduksen kuulee yllättävän usein.
Totuus kuitenkin on, että en minä – eikä varmaan suurin osa kirjoittavista kollegoistakaan – ole tyhjän paperin kammolle mitenkään immuuni. Se iskee harvemmin, mutta kyllä se joskus iskee. Varsinkin silloin, kun on väsynyt tai stressaantunut ja pitäisi siinä kunnossa tempaista vaativa spektaakkeli.
Mutta ammattilainen on ammattilainen. Aloitin urani aikanaan kirjoittavana sanomalehtitoimittajana, ja lehtihän menee painoon aina aikataulun mukaisesti. Ei siinä paljon kysellä, tuntuisiko nyt siltä, että irtoaisi. On irrottava.
Ja niinpä olenkin ajan mittaan oppinut jos jonkinlaisia jippoja, joilla voin irrotella itseäni kyseisestä jumista.
Tässä niistä neljä:
Suunnittele tekstiin rakenne. Tämä on hyvä neuvo lähes kaikessa tekstintuotannossa, mutta lisäksi se auttaa myös writer’s blockin kanssa. Eli sen sijaan, että yrittäisit heti kirjoittaa valmista, funtsi, missä järjestyksessä aiot asiasi esittää. Rakenteen miettiminen käynnistää usein pään sisäisen prosessin, joka valmistaa itse tekstinkin kirjoittamiseen. Ja kun rakenne on tehty, muista onnitella itseäsi ja todeta, että tässähän on enää helpoin (suoraviivainen totetus) jäljellä. Ihan pikkuisen voit itseäsi näin manipuloida innostumaan lopusta toteutuksesta – mutta jos ehdit, lepää ensin.
Innostu. Jokaisessa tekstissä ja aiheessa on jotain hyvää ja kiinnostavaa. Jokaiselle aiheelle löytyy kiinnostuneita lukijoita. Jos aihe ei vielä puhuttele, uppoa siihen syvemmälle. Lue siitä, pohdi asiaa, laita ylös vaikka jotain omia ajatuksiasi. Tästä on jo hyvin lyhyt matka neuvoon numero 3.. Tämä on hyvä neuvo lähes kaikessa tekstintuotannossa, mutta lisäksi se auttaa myös writer’s blockin kanssa. Eli sen sijaan, että yrittäisit heti kirjoittaa valmista, funtsi, missä järjestyksessä aiot asiasi esittää. Rakenteen miettiminen käynnistää usein pään sisäisen prosessin, joka valmistaa itse tekstinkin kirjoittamiseen. Ja kun rakenne on tehty, muista onnitella itseäsi ja todeta, että tässähän on enää helpoin (suoraviivainen totetus) jäljellä. Ihan pikkuisen voit itseäsi näin manipuloida innostumaan lopusta toteutuksesta – mutta jos ehdit, lepää ensin.
Rykäise ensin dadaa. Asiahan on siis niin, että editoiminen vaatii paljon vähemmän energiaa kuin kirjoittaminen. Ylipäätään on niin, että mitä kokeneempi kirjoittaja, sen enemmän hän tekstiään jälkikäteen editoi. Eli: jos tuntuu, että laatua ei nyt irtoa, niin irrota sitten kökköä. Toisin sanottuna yritä kytkeä kritiikki pois päältä ja yskäise tekstistä edes jonkinlainen versio ulos. Sitten voitkin onnitella itseäsi siitä ponnistuksesta, pitää tauon, ja toivottavasti niillä dopamiineilla intoutua sitten editoimaan tekstisi kunnolliseksi.
Laita helpoimmat palat ensin paikalleen. Tekstin kirjoittamista ei ole mikään pakko aloittaa otsikosta ja ensimmäisestä lauseesta. Nehän ovat koko tekstin kriittisin osa, ja jos muutenkin tökkii, niin ehkä ei kannata hypätä syvään päähän. Onko tekstissä jotain osia, joiden kirjoittaminen on yksinkertaisempaa? Esimerkiksi joka kerta toistuva osio tai joku selkeä sitaatti. Sellaiset voi käydä muotoilemassa tekstiin ensin ja kas, rivejähän on ilmaantunut paperille.
Loppuun vielä bonusvinkki:
En tiedä toimiiko tämä kaikille, mutta itselleni siitä on jostain syystä ollut paljon hyötyä.
Eli käy lukemassa jotain omia vanhoja tekstejä. Mielellään sellaisia, joihin liittyi jokin onnistuminen. Niiden ei tarvitse liittyä mitenkään käsillä olevaan hommaan. Teoretisoin nimittäin, että aika iso osa tyhjän paperin kammosta on pelkästään itseään toteuttavaa profetiaa. Ajattelet, ettei tästä tule mitään, ja sitten ei tule. Kun käy muistuttamassa itseään siitä, että ennenkin on onnistunut, se voi riittää katkaisemaan kierteen. Ja eipä aikaakaan, kun uusi mestariteos – tai, ainakin teos – on valmis.
