Aloitamme koko KG:n porukan esittelyt. Ensimmäisenä vuorossa graafinen suunnittelija, visuaalinen generalisti Pama Alavilo.

Hei Pama, mistä tupsahdit tänne? Eli mitä olet tehnyt ennen KG-pestiä?

Olen suunnitellut grafiikoita vuodesta 2013 alkaen. Aluksi se oli osa viestijän työnkuvaani, mutta graafisten työtehtävien laajentuessa aloin opiskella alaa Lahden muotoiluinstituutissa 2015. Opintojen ja kokemuksen myötä huomasin, että juuri graafinen suunnittelu on minulle viestinnässä se kaikkein kiinnostavin ja omin ala – siinä olen parhaimmillani.

Aiemmalta pohjakoulutukseltani olen myös humanisti, eli tykkään tehdä töitä ihmisille, ja ymmärrän erilaisia asiakkaita yleensä hyvin. Haluan, että tekemässäni graafisessa suunnittelussa on myös sisältöä – hitaammin aukeava syvempi taso.

Millaisten hommien parissa työpäiväsi kuluvat?

Työni on ihanan monipuolista. Saatan työstää samaan aikaan vaikkapa logoa, nettisivuja, asiakaskirjepohjaa, lehden taittoa ja jotakin kuvitusta vaikkapa selventämään hankalasti ymmärrettävää teknistä prosessia. Päivät vaihtelevat asiakastöiden ja tietysti myös yrityksen omien tehtävien kesken. Välillä on pidempiä projekteja, välillä lyhempiä ja tiheämmin vaihtuvia.

Lue myös Paman blogikirjoitus: Millainen logo uudelle yritykselle?

Monipuolisuus on bueno. Mistä olet juuri nyt kiinnostunut?

Kiitos kysymästä, olen varsin innostuvainen ja lista on juuri nyt pitkä:

  • Saavutettavuudesta – nettisivuilla ja graafisessa suunnittelussa ylipäänsä.
  • Kuvittamisen eri tyyleistä. Kuvituskuvan käyttäminen brändin osana on ollut nouseva trendi jo vähän aikaa, mutta tuntuu että se koko ajan kasvaa ja valtavirtaistuu – mikä on hienoa!
  • Minisaittien ja verkkopdf-taittojen sekä painotuotteiden välisestä kilpailusta. Mikä onkaan millekin toteutukselle tyylikkäin ja tarkoituksenmukaisin olomuoto, ja silti myös ekologinen valinta?
  • Tulevaisuuden avoimen lähdekoodin Adobesta – koska ja mistä tulee, vai onko se jossakin jo? Ja en tarkoita Gimppiä, enkä tosiaankaan Canvaa. Adoben ohjelmat ovat niin pitkään olleet graafisen alan ”must”-työkalu siitä huolimatta, että ne ovat verrattain kalliita ja uudet versiot usein tökkivät. Jostain varmasti nousee vielä varteenotettava kilpailija.
  • Oman työhuoneen etsimisestä, mahdollisimman kestävän elämäntavan löytämisestä (ja sen osana reikiintymättömien housujen löytämisestä lapsille) ja omenaherkuista.

Miten palaudut töistä ja huolehdit hyvinvoinnista vapaa-ajalla?

Minulla on kaksi pientä tytärtä, joten vapaa-aika määrittyy aika pitkälti heidän ympärilleen. Hengaamme vielä paljon lähipuistoissa ja askartelumateriaalien äärellä. Siinä irtautuu töistä kyllä hyvin, ja toisinaan saksien ja kimalteen keskeltä löytää myös yllättäviä inspiraation hetkiä. Sitten kun minulla on oma hetki, joogailen ja käyn seinäkiipeilemässä, luen tai kuuntelen jotakin hyvää kirjaa, katson suoratoistopalveluita.

Kiva kun olet töissä meillä! Kerro vielä, mistä KG on lyhenne? (Vain väärät vastaukset kelpaavat.)

Kankeat Goirat, Kimmeltävät Ginit, Kovat Gripit?

Kyllä Gyllä.

(Pirkanmaalaiset asiakkaat voivat myös tavata Paman. Lue lisää: Viestintätoimisto Tampere)


Viestintätoimisto KG

Tutustu palveluihin

Lisää blogikirjoituksia―

Ratkaisuja yritysvastuun kehittämisen haasteisiin pk-yrityksissä

Puute rahasta, ajasta ja osaamisesta – nämä lienevät kaikkein tyypillisimmät hidasteet yritysvastuun kehittämiseksi pk-yrityksissä. Mitenkä näitä haasteita voi yrittää ratkaista?


Kaksi pienyrittäjää seisoo ylpeinä puutarha-alan yrityksensä tiloissa.

Miksi pk-yrityksen kannattaa kehittää vastuullisuuttaan?

Kilpailutuksissa menestyminen, alihankintasopimusten jatkuvuus, sitoutuneet työntekijät ja turvattu liiketoiminnan tulevaisuus – nämä ovat vain muutamia niistä hyödyistä, joita pk-yritys voi tutkitusti saavuttaa yritysvastuutaan kehittämällä.


Aikuinen istuu tietokoneen ääressä ja pitää sylissään pientä vauvaa.

Vastuullisuus on alihankintayritykselle tulevaisuudessa elinehto

Alihankintaa tekeville pk-yrityksille yritysvastuun kehittäminen on kestävyysraportointivelvoitteen vuoksi pian välttämätöntä. Miksi?


Tämä kuva ei ole saavutettava

Mitä digitaalinen saavutettavuus edellyttää?

Moni yhdistys tai säätiöpohjainen toimija tuskailee digitaalisen saavutettavuuden haasteiden parissa. Mitä saavutettavuus edellyttää?


vastuullisuuden raportointi

27 vinkkiä onnistuneeseen vastuullisuusviestintään

Miten päästä alkuun vastuullisuusviestinnän kehittämisessä? Laatimamme 27 ytimekästä vinkkiä ovat hyvä startti!


Punakynän piilotettu hinta – miksi maksaa laadusta?

Huono laatu harmittaa, joten kun tilaat sisältöjä tai käännöksiä, valitse laadukas. Maksat ajattelusta.


Viestintä ja markkinointi – toimistojen hapokas labyrintti

Kun hankit yritykselle viestintää ja markkinointia, törmäät vaihtoehtojen kirjoon. Miten luovia viidakossa ja löytää itselle sopivin?


Me käymme eri ajassa

Ihmiset ovat tarpeiltaan ja rytmiltään erilaisia – tämä selvisi hybridityötä konseptoidessa

Aamuvirkkujen ehdoilla? Hybridityö on tuonut esille sen, että ihmisten erilaisia tarpeita ja rytmejä voisi kunnioittaa laajemminkin, pohtii KG:n Hanna.


kuvitus artikkeliin

Tyhjän paperin paniikki – 4 vinkkiä blokkimörön taklaamiseen

Rykäise paperille ensin vaikka dadaa! KG:n Hanna kertoo omat keinonsa kirjoittajan blokin voittamiseen.


Kun tarvitaan nettisivuille hyvät tekstit

Perustuuko sisällöntuotannon hinta kenties sanamäärään tai pärstäkertoimeen? Jos ei, niin mistä se oikein syntyy?