Hakukoneoptimoitu sisällöntuotanto on hyvin tehtynä luovaa ja oivaltavaa sisältöä!
Hakukoneoptimointi eli SEO pähkinänkuoressa
Kaikki asiakkaamme haluavat näkyä Googlessa (tai esim. Bingissä, kyllä sitäkin käytetään).
Tietysti. Mutta osalle riittää se, että he löytyvät oman yrityksensä tai tuotteensa nimellä. Se yleensä tapahtuu itsestään, jos yrityksellä ylipäätään on nettisivu sekä muista erottuva nimi. Joskus toki siinäkin tarvitaan apua.
Usein halutaan näkyä myös tietyillä hakusanoilla. Eli käytännössä esimerkiksi asiakkaamme Valoro, tiedonhallinnan ammattilainen, haluaa tulla esille erilaisissa asiakirjoihin, arkistoihin, tietoturvaan jne. liittyvillä hakusanoilla haettaessa. Tai asiakkaamme Max’s Energy toivoo klikkauksia maalämpöön liittyvillä hakusanoilla ja Rakentajain insinööritoimisto oman alansa asiasanoilla.
Kun rakennamme uudet nettisivut tai uudistamme vanhat verkkosivut, otamme aina hakukonenäkyvyyden huomioon – kulloinkin tarvittavalla tavalla.
Mitä hakukoneoptimointi on?
Hakukoneoptimoitu sisällöntuotanto on periaatteessa simppeliä, eli huolellista ja systemaattista työtä. Prosessi menee yksinkertaisesti näin:
(0. Oletetaan että tekninen SEO on kunnossa, eli sivut ovat rakenteellisesti toimivat ja nopeasti latautuvat.)
1.
Kun pohjatyö on tehty, eli viestinnän ja markkinoinnin strategia selvillä, tutkitaan hakusana-analyysillä, millä sanoilla ihmiset todellisuudessa hakevat tietoa liittyen yrityksen tai tuotteen aihepiiriin.
2.
Valitaan sopivat hakusanat, tehdään niille sisältösuunnitelma – laaja tai suppeampi.
3.
Toteutetaan sisältöjä kiinnostavasti. Tässä kirjo on äärimmäisen valtava, mutta useimmiten tehdään syväluotaavia artikkeleja kertomaan asiantuntemuksesta, myyviä mainossivuja, kampanjasivuja, UKK-sivuja sekä muita googlaajia palvelevia sivuja, kuten sanastoja ja ”toimi näin” -ohjeita. Me osaamme punnita asiakkaan puolesta, millainen sisältö milloinkin toimii. Pienellä yrityksellä riittää, että pari sivua on optimoitu tärkeimmillä sanoilla.
4.
Laitetaan hyvä ja kiinnostava sisältö nettisivuille niin, että se myös löytyy.
5.
Seurataan dataa ja tarvittaessa viilataan. Tehdään lisää sisältöjä suunnitelmien mukaan, jotta esimerkiksi kävijän polku sivustolla ei tyssää yhteen sivuun vaan hän lukee lisää ja lopulta ottaa yhteyttä tai tulee kauppaa.
Huom! Olemme myös hyvä käännöstoimisto, ja usein käännämme tekemiämme sisältöjä muille kielille, joten silloin voidaan tehdä myös kaksikielinen hakukoneoptimointi, joka saattaa vaikuttaa kääntäjän sanavalintoihin.
Hakukoneoptimointi ei ole irrallista ―
Jos joku sivu optimoidaan hakukoneita varten tai luodaan tietylle hakusanalle oma laskeutumissivu, se tehdään aina suunnitelmallisesti osana kokonaisuutta. Usein samaa hakukoneoptimoitua artikkelia tai nettisivua voidaan käyttää muuallakin: uutiskirjeessä, some-mainonnassa, jopa esitteeksi muunnettuna paperina.
Otamme aina prosessissa huomioon tällaiset synergiaedut, jotta mitään sisältöä ei tuotettaisi pelkästä tuottamisen ilosta.
(Toisaalta, joskus myös ihan kokeillaan, eli tehdään SEO jollekin sivulle ja tutkitaan miten sen hakutuloksissa käy. Tämä on perusteltua etenkin silloin, jos tehdään tietylle alueelle tai rajatulle kohderyhmälle omaa hakukoneoptimoitua sisältöä.)
Vinkki: Älä koskaan optimoi sivua, jos sinulla ei ole aiheesta sanottavaa. Pelkkä nousu korkealle Googlen tuloksissa ei auta mitään, jos sivu ei kiinnosta ihmisiä.
Tärkeintä on kuitenkin sisältö
Hakukoneoptimointi kuulostaa sanana hankalalta, vähän tekniseltä asialta – ja onhan se sitäkin toki. Silti kaikkein tärkeintä on sisältö. Googlen tarkoitus on auttaa googlaajia. Se on yksinkertaista. Eli jos haluat näkyä Googlessa, tee hyvää sisältöä, joka kiinnostaa ja palvelee.
Tällaista on hyvä hakukoneoptimoitu sisältö:
Hyvin jäsenneltyä
Inspiroivaa
Antaa tietoa ja vastauksia
Kiinnostavaa
Tarpeeksi pitkä (väh. 300 sanaa)
Saa klikkaamaan, viihtymään ja ostamaan!
Muuhun netin sisältöön linkittyvää
Mitä ihmiset todella hakevat? Esimerkiksi Google itse ehdottaa niitä, joita muutkin ovat hakeneet.
Haluatko näkyä googlaajille?
HYVÄ! ME TYKKÄÄMME TEHDÄ LUOVAA SISÄLTÖÄ, JOSTA HAKUKONEET PITÄVÄT.
Hakukoneoptimoinnin pohjaksi tehdään aina hakusana-analyysi, alasta riippuen pieni tai iso. Ilman sitä hakukoneoptimointi on haparointia pimeässä. Sekä analyysiä että SEO:a teemme ammattilaisen työkaluilla.
Hakusana-analyysi on hyödyksi myös jos lähdetään tekemään Google-mainontaa, jota ei kuitenkaan saa sekoittaa hakukoneoptimointiin, sillä kyse on aivan eri asiasta, vaikka samojen hakusanojen kanssa häärätäänkin.
Muista myös luoda yrityksellesi maksuton Google My Business -yritysprofiili!
Hakukoneoptimointi ei missään nimessä rajoita luovuutta. Päinvastoin sen tuomat raamit voivat auttaa muotoilemaan aiheen ytimekkäästi ja kiinnostavasti.
Kuten sanottua, aina tekstiä tehdessä palvellaan sen käyttäjää, eli lukijaa
Jos haluat tietää hakukoneoptimoinnista lisää, tutustu ainakin Googlen algoritmeihin ja opiskele esimerkiksi Neil Patelin, Backlinkon tai SearchEngineJournalin johdolla.
Tartumme mielellämme haasteeseen. Teemme sekä pelkkiä hakusana-analyysejä että sen päälle kokonaisia sisältösuunnitelmia ja tietysti luovaa, kunnianhimoista hakukoneoptimoitua sisällöntuotantoa. Lisäksi teemme kokonaisia, hakukoneptimoituja nettisivuja.
Lisää nettisivupalvelusta: Web design
Kokemusta löytyy myös SEO-tuunauksista, eli valmiiden sivustojen hakukonenäkyvyyden parantamisesta. Ota yhteyttä SEO-taituriimme Sinikka Tiernaan ja kysy lisää. Sinikan toimipiste on Tampere, mutta hän työskentelee etänä tai Tampereen seudulla tietysti myös tulee käymään.